sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Marraskuusta kohti kesää.



(linkki suurempaan kuvaan jukolan sivuille.)
Huh huh. Edellisestä blogimerkinnästä onkin kulunut aikaa. Viimeiset pari viikkoa on kulunut leppoisasti harrastusten parissa. Lenkkareita on kulutettu tiellä ja nastareita metsässä. Kerran on jopa tullut hiihdettyä, mutta onneksi sade vei lumet. Lisäksi Moccis on löytänyt täysin uuden harrastuksen, fböökissa on tullut viime viikot harrastettua maanviljelystä, FarmVille on vienyt mocciksen sydämen. Mutta nyt siitä treenaamisesta. Sunnuntaisin tulee viikottain vedettyä pitkä suunnistustreeni. Tänään mittariin tuli 14 kilometriä, suurin osa kunnon metsää, mutta osui sinne pari siirtymäväliä polkuja pitkin. Ihan kaunis viiva tuli karminilla. Tähän aikaan vuodesta metsässä juokseminen on uinnin ja sukelluksen jälkeen märjintä hommaa, eikä sinne metsään viitsisi oikein muuten mennä. Onneksi tuo suunnistaminen on sen verran siistiä puuhaa, että se kastuminen ei niin harmita. Ensi kauden tavoitteet alkavat olla selvillä, mutta taidan pitää ne salaisuutena. No yhdestä tavoitteesta voin vähäsen valottaa. Kytäjälle olen asettanut aika tiukan aikarajan mitä saan osuusajoissa nopeimmalle hävitä, katsotaan tuleeko vastaan TG vai joku muu. No aika näyttää mille osuudelle pääsen, mutta ankkuriosuus kiiltää jo silmissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti