Torstaina 29.10 kaataminen taas alkoi perinteikkäällä nuotioillalla Utransaaressa. Ohjelmassa oli perus nuotiosettiä; laulua, makkaran paistamista, paskan jauhamista, laulua taas ja viimeisimpänä, eikä todellakaan vähäisimpänä kaatamista. Suuri osa vasta lämmitteli, joutuipa osa jopa koulun penkille seuraavana päivänä, mutta kauempaa tulleista vieraista kaksi lähti ihan pöytään asti istumaan keskustaan. Kebabkioski kuulemma tuli korkattua ja hyväksi todettua. Ja tottahan se on. Ensikertalaisilla taisi olla hieman sellainen kuva, että jos tämä tälläisenä jatkuu niin ihan turha oli Joen kaupunkiin asti lähteä törpöttelemään. Aika tarkalleen ei jatkunut. Perjantai pyörähti hyvien tai huonojen yöunien jälkeen käyntiin aurinkoisena ja odotuksia täynnä. Illan päätapahtumana käytiin kaljasuunnistusviesti kävelymatkan päässä Kaislakatu 10:stä. Kilpailu oli reipashenkinen ja pikkuhiljaa väkisinkin reppuselkään hyppivä humala alkoi ottaa mocciksesta otetta viestin aikana ja eritoten hieman sen jälkeen. Spekulointisaunat alkoivat naisten saunavuorolla, joka aika nopeasti kuitenkin vaihtui miesten vuoroksi ja sekasaunan ainekset olivat kasassa. Moccis ei vain ollut tarpeeksi ajoissa valppaana, välttyen sen ansiosta luultavasti kauden ulkopuolella tehdyltä salakaadoltaki.
Artistiehdokkaat olivat erittäin nimekkäitä, vartavasten taisivat kaatajia viihdyttämään tulleitakin. Toisaalla esiintyivät kurpan pieksemät hapyhuulet ja toisaalla suomiräpin yksi kuumimmista nimistä (lähde, perustelut?) Aste. Molemmista keikoista oli porukalla ilmeisen hyvät fiilikset jääneet. Ylistaron ihme Juha Tapio pumppuineen oli vetänyt naisia paikalle koko tanssilattian täydeltä. "Ihan mihin vaan katsoi niin pelkästään liikuttuneessa tilassa olevia naisia oli vieressä." Niinhän niitä oli ja jälkeenpäin kuulemma hieman harmitti, kun niiden eteen ei mitään siinä vaiheessa tajunnut tehdä. Aste oli myös vallannut lattian täyteen suomirap-henkisiä nuoria. Takarivissä olivat sitten ne, jotka eivät taustanauhan päälle syljetystä mölystä juuri mitään ymmärtäneet. Lauantain odotus oli perjantai-iltana valitusta esiintyjästä riippumatta huipussaan.
Lauantai sarasti jo kovasti kun viimeisimmät juhlijat kömpivät kebabkioskin kautta kotiin. Aamupäivä aloitettiin jo ennen puoltapäivää saunalekalla ja fisupullolla muutamalla oluella höystettynä. Fiilis oli katossa ja kaatajat hymyilivät kilpaa auringon kanssa. Vuoden vitsin kuvalla yritettiin värvätä lisääkin porukkaa ja luultavasti moni pieni lapsi päättikin isona ryhtyä suunnistamaan. Sen verran iloisella mielellä mocciskin lasin läpi heitä katseli. Aamupäivällä saivat kyytiä niin imurit kuin pölyhuiskutkin ja tuli aika siirtyä saunan raikkaina Bar Playhin istumaan päivää. Suosittelen kyllä tutustumaan, S-etukortilla mocciksenkaan kukkaroa ei reissu paljoa rasittanut. Playstä saunalle ja Gaalaan. Ennen gaalaa suolailtiin tiettyjä henkilöitä, sattuipa sitä jo playssakin. Ehkä jopa ihan päin naamaakin. Palkintojen jakajat skarppasivat erinomaisesti ja tunnelma oli hyvinkin rattoisa. Puheet pidettiin ja silleen. Loppuilta saunottiin, kaadettin isolla kädellä, mentiin yökerhoon jos päästiin ja jaksettiin sekä tutustuttiin vastakkaisiin sukupuoliin (NAAAAAT!!!!).
Reissut on rankkoi mut en vaihtais niit poiskaan. Ensi vuonna varmasti mukana!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti