sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

in memoriam

Hiljaista on pidellyt tässä blogissa. Mocciksen lempiforumilla pesupaikalla sen sijaan on viime päivät keskusteltu kiivaasti suomalaisen suunnistuksen tasosta, joistain dinosauruksista, Nuori Suomi-järjestelmästä ja kastsastuksista. Kehnon menestyksen syy ilmeisesti löytyy huonosta juoksuvauhdista ja liian vaikeista suunnistusradoista.

Eilen pari kuppia Presidenttiä juodessa aloin hakea muistini syöveristä sitä hetkeä jolloin se alamäki alkoi, suomalaisista tuli paskoja suunnistajia ja mitalit matkasivat muille maille. Se päivä oli 8. elokuuta vuonna 2003. Päivä jolloin keskimatka korvasi vanhan kunnon pikamatkan ja Thierry Gueorgiou aloitti voittamisen. Vielä silloin vanhan pikamatkan maalin kohdalla hopea oli matkalla Suomeen, mutta se hukkui sille ylimääräiselle 2km lisälenkille.

Palatakseni vielä yhden vuoden lisää taaksepäin vuoteen 2002, jolloin dinosaurukset voittivat kaikki maailman cupin viestit ja kesän ajan samat miehet veivät kolmoisvoittoja osakilpailuista. Kuka puhui silloin juoksuvauhdin puuttumisesta? Maasto kuin maasto, sinivalkoista oli keulassa.

Todennäköisesti kaikkien aikojen viimeinen kansallinen arvokilpailu legendaarisella pikamatkalla käytiin Askolassa 17.9 2005.
Seuraavassa tulokset kärjen osalta:
1. Lakanen Jonne VaajTe K-S 25.11
2. Huovila Jarkko HaldenSK 25.28
3. Lakanen Jani VaajTe K-S 26.06
4. Föhr Tero VeVe Kaak 26.25
4. Wickholm Jörgen SV FSO 26.25
6. Harju Antti KR S-K 26.26
7. Novikov Leonid DELTA Uusi 26.27
8. Ikonen Pasi VaajTe K-S 27.02
9. Huhtanen Juha-Matti RasKu E-P 27.04
10. Saari Petri LapVi E-P 27.13
11. Myllärinen Jani LappRi Kaak 27.14
12. Fagerudd Kim TuS V-S 27.15
13. Virtanen Janne PR V-S 27.21
14. Fincke Simo-Pekka VeVe Kaak 27.31
15. Gueorgiou Thierry KR S-K 27.43

Huomionarvoista tuloksissa on, että maailman paras keskimatkan suunnistaja häviää 14 suomalaiselle pikamatkalla.

Edesmennyt pikamatka kilpailumuotona vaati 21. vuosisadan alun huippusuunnistajalta kovaa juoksuvauhtia ja suorituksenhallintakykyä. Nykyiset keskimatkat juostaan kymmeniä sekunteja hitaampaa kilometrivauhtia ja sprinttiin panostaminen ei suomalaista jukolajyrää kiinnosta. Siihen aikaan nopeat pika-suunnistajat venyivät nykyistä parempiin suorituksiin myös normaalimatkalla ja uudessa sprint-suunnistuksessa. Myös juniorisuunnistajat joutuivat panostamaan kovavauhtisen suunnistuksen harjoitteluun jos halusivat sm-kisoista edes plaketin.
Mocciksen ehdotus suomalaisen suunnistuksen lamaan on elvyytys tuomalla PIKAMATKA takaisin.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Kevät saa


Kevätpäiväntasauksesta on jo yli viikko ja aurinko on näkyvissä yli puolet vuorokaudesta. Suunnistajalle se tarkoittaa sitä, että sukset ovat saaneet jo hetki sitten paksun kerroksen voidetta pohjiinsa. Fischerit saavat nyt levätä että jaksavat taas joulukuun kaamoksen koittaessa kulkea uuden harjoituskauden avaavan lihavan suunnistajan alla Lapin lumilla pitkiä lenkkejä.

Hiihdon poistumisen harjoitteluvaihtoehtojen joukosta on Mocciksen tutut tuoksut (paska, hiki, ettan ja kahvi) saaneet uuden vihollisen eukalyptuksesta. Nyt en tarkoita Catchin eukalyptuksen makuista nuuskaa, vaan Ice Poweria. Sitä joutuu levittämään kipeytyneille jaloille kolmesta neljään kertaan päivässä.

Tähän aikaan vuodesta Moccista yleensä kiinnostaa Ilmatieteen laitoksen lumitilannekartta, joka tänä vuonna näyttää synkemmältä kuin aikoihin. Sitä tutkimalla suunnistuspiireissä kysytään samat kysymykset: Juostaanko Kevätyötä vai ei? Jos juostaan, niin pitääkö kisaan valmistautua Timo Rautiaista kuunnellen vai ei? Toivottavasti ei, sillä se on kauheata kuunneltavaa. Ja eihän sitä mielellään lumessa suunnistaisi. Iron Maidenia taas kuuntelee mieluusti, ja siitä saa olla varma että pimeä siellä tulee olemaan. Riippumatta siitä onko päässä uusin Lupine vai pelkästään porkkanan värisen valon näyttävä vanha halogeeni.

lauantai 30. tammikuuta 2010

klassinen lauantai

Perinteisen sukset ovat viime aikoina olleet kovassa käytössä. Tänään taas kaivettiin Fischerit suksipussista ja lähdettiin toteamaan päivän kunto. 4h rauhallista läpsyttelyä ja loppuun vielä viimeinen vitonen täysiä. Lopussa vauhti ei tosin kovaa ollut, mutta kunnon laktaatit saatiin kaivettua. Siihen päälle sauna ja ruokailu ravintolassa...

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

A Theory of Orienteerer Motivation

Mocciksen tarvehierarkia (engl. Moccis's Hierarchy of Needs) on Maslow'n tarvehierarkiaa muistuttava psykologinen teoria, jonka Moccamaster julkaisee tässä blogimerkinnässä vuonna 2010 ("A Theory of Orienteerer Motivation".)
Teorian ydin on siinä, että suunnistajalla on perustarpeet, jotka tulee tyydyttää ensin, jonka jälkeen suunnistaja voi alkaa etsiä tyydytystä "korkeammille" tarpeille.
Tarpeiden tyydytys ei välttämättä etene hierarkkisesti, vaan mikä tahansa tarvetyyppi voi korostua riippumatta "alempien" tarpeiden tilasta.
Mocciksen tarvehierarkia on erinomainen tapa ymmärtää oikein suunnistajan turhaumia urheilussa, seurayhteisöissä ja urheiluelämässä.
Suunnistajan tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

1. Fysiologiset tarpeet
2. Turvallisuuden tarpeet
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
4. Arvostuksen tarve
5. Suunnistamisen tarve

Fysiologisia tarpeita suunnistajalle ovat terveys, kestävyysurheiluun riittävät aerobinen- ja anaerobinenkestävyys, voimaominaisuudet ja kehonhallinta sekä oikeanlainen ravinto.

Turvallisuuden tunteeseen kuuluu luottamus välineisiin. Esimerkiksi siihen, että kompassi näyttää aina pohjoiseen, kartan on vastattava maastoa ja maaston karttaa, yösuunnistuksessa on pystyttävä luottamaan lampun toimivuuteen tai että nilkan teippaukset kestävät maastossa juoksemisessa.

Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
Suunnistajan on saatava tukea harrastuksessaan omasta seurastaan ja kavereiltaan. Suunnistaja voi tuntea kuuluvansa johonkin. Seurat usein osoittavat rakkautta suunnistajalle järjestämällä leirejä, harjoituksia, auttavat henkisessä ja fyysisessä harjoittelussa ja jakavat rahallista tukea.

Arvostuksen tarve
Suunnistaja tarvitsee motivoituakseen harjoittelemaan arvostusta ja kunnioitusta seurakavereilta ja kilpakumppaneiltaan. Jokainen suunnistaja saa tyydytystä arvostuksen tunteen tarpeeseen eri tavalla, yleensä arvostusta saa kovista suunnistussuorituksista ja kanuunajuoksuista viesteissä. Toisaalta arvostusta voi saada monista erilaisista asioista, esimerkiksi testijuoksutuloksista tai hyvistä blogikirjoituksista (ei tosin tässä blogissa). Kannattaako omaa kuntoa keväällä piilotella ja vähätellä, saavuttaakseen arvostusta omantasoisilla suorituksilla, joita muut eivät vähättelyn takia osaa odottaa?

Suunnistamisen tarve
Tyydyttääkseen tarvehierarkian korkeimman tason suunnistajan täytyy suunnistaa niin hyvin mihin on mahdollisuuksia. Toisaalta kasvu suunnistajaihmistenä ja taidon jatkuva kehittäminen tuovat lisää tyydytystä suunnistamisen tarpeeseen. Suunnistamisen tarve tähtää täyden potentiaalinsa saavuttaminen, self-fulfillmentin eli omien toiveiden toteuttamisen.

Tarpeet voi jakaa ylemmän tason tarpeisiin ja alemman tason tarpeisiin. Alemman tason tarpeet tyydytetään ulkoisesti ja ylemmän tason tarpeet sisäisesti. Tämä blogimerkintä teoriasta ei ole absoluuttinen totuus, se on vain yksi mielikuva suunnistajan tarpeista eikä sitä välttämättä tarvitse verrata yhteneväisyyksistä huolimatta Maslow'n tarvehierarkiaan. Hierarkian mukainen tarpeiden tyydytys on rasti Moccamasterin matkalla paremmaksi suunnistajaihmiseksi.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Blogirintamalta ei mitään uutta.

Blogissa on viimeaikoina ollut aika hiljaista. Joka päivä treenaaminen ja tipaton tammikuu syövät ispiraatiota ja motivaatiota kirjoittaa, mutta toisaalta ne lisäävät perspiraatiota. Kädet hikoavat ja hikikarpalot näkyvät otsalla, mutta päätös on päätös - onneksi kohta koittaa helmikuu. Perspiraatiota on harjoitettu myös suksien ja lenkkitossujen päällä. Harjoittelu on suunnitellussa aikataulussa. Määrät ja tehot ovat olleet tähän asti vielä aika maltillista, mutta testitulokset ovat olleet parempia kuin koskaan ennen.Voima, nopeus ja ennen kaikkea kestävyys ovat hyvällä tasolla. Lepopäivät eivät enää kuulu vakio-ohjelmaan, mutta viikkoon on hyvä sisällyttää aina välillä kevyempi päivä. Mutta se harjoittelusta. Oikeasti harjoittelu on perseestä, tylsää puurtamista jota teen pelkästään siksi, koska suunnistus on niin hemmetin hienoa silloin kun on kunnossa. Tunne kun tietää tarkalleen mihin pitää mennä, ja pystyy vain juoksemaan ilman, että väsyy."ja hengästyminen on tosiasia" voisi joku MTV3:sen kiekkoasiantuntija tokaista.Mutta hapotus ei. Kevään kohokohtaan Tiomilaan on aikaa läski 4 kuukautta. Se on juuri sopivasti, olen kunnossa silloin, jos en ole niin sitten se on Klara Vappen.