klassinen lauantai

Perinteisen sukset ovat viime aikoina olleet kovassa käytössä. Tänään taas kaivettiin Fischerit suksipussista ja lähdettiin toteamaan päivän kunto. 4h rauhallista läpsyttelyä ja loppuun vielä viimeinen vitonen täysiä. Lopussa vauhti ei tosin kovaa ollut, mutta kunnon laktaatit saatiin kaivettua. Siihen päälle sauna ja ruokailu ravintolassa...

A Theory of Orienteerer Motivation

Mocciksen tarvehierarkia (engl. Moccis's Hierarchy of Needs) on Maslow'n tarvehierarkiaa muistuttava psykologinen teoria, jonka Moccamaster julkaisee tässä blogimerkinnässä vuonna 2010 ("A Theory of Orienteerer Motivation".)
Teorian ydin on siinä, että suunnistajalla on perustarpeet, jotka tulee tyydyttää ensin, jonka jälkeen suunnistaja voi alkaa etsiä tyydytystä "korkeammille" tarpeille.
Tarpeiden tyydytys ei välttämättä etene hierarkkisesti, vaan mikä tahansa tarvetyyppi voi korostua riippumatta "alempien" tarpeiden tilasta.
Mocciksen tarvehierarkia on erinomainen tapa ymmärtää oikein suunnistajan turhaumia urheilussa, seurayhteisöissä ja urheiluelämässä.
Suunnistajan tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

1. Fysiologiset tarpeet
2. Turvallisuuden tarpeet
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
4. Arvostuksen tarve
5. Suunnistamisen tarve

Fysiologisia tarpeita suunnistajalle ovat terveys, kestävyysurheiluun riittävät aerobinen- ja anaerobinenkestävyys, voimaominaisuudet ja kehonhallinta sekä oikeanlainen ravinto.

Turvallisuuden tunteeseen kuuluu luottamus välineisiin. Esimerkiksi siihen, että kompassi näyttää aina pohjoiseen, kartan on vastattava maastoa ja maaston karttaa, yösuunnistuksessa on pystyttävä luottamaan lampun toimivuuteen tai että nilkan teippaukset kestävät maastossa juoksemisessa.

Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
Suunnistajan on saatava tukea harrastuksessaan omasta seurastaan ja kavereiltaan. Suunnistaja voi tuntea kuuluvansa johonkin. Seurat usein osoittavat rakkautta suunnistajalle järjestämällä leirejä, harjoituksia, auttavat henkisessä ja fyysisessä harjoittelussa ja jakavat rahallista tukea.

Arvostuksen tarve
Suunnistaja tarvitsee motivoituakseen harjoittelemaan arvostusta ja kunnioitusta seurakavereilta ja kilpakumppaneiltaan. Jokainen suunnistaja saa tyydytystä arvostuksen tunteen tarpeeseen eri tavalla, yleensä arvostusta saa kovista suunnistussuorituksista ja kanuunajuoksuista viesteissä. Toisaalta arvostusta voi saada monista erilaisista asioista, esimerkiksi testijuoksutuloksista tai hyvistä blogikirjoituksista (ei tosin tässä blogissa). Kannattaako omaa kuntoa keväällä piilotella ja vähätellä, saavuttaakseen arvostusta omantasoisilla suorituksilla, joita muut eivät vähättelyn takia osaa odottaa?

Suunnistamisen tarve
Tyydyttääkseen tarvehierarkian korkeimman tason suunnistajan täytyy suunnistaa niin hyvin mihin on mahdollisuuksia. Toisaalta kasvu suunnistajaihmistenä ja taidon jatkuva kehittäminen tuovat lisää tyydytystä suunnistamisen tarpeeseen. Suunnistamisen tarve tähtää täyden potentiaalinsa saavuttaminen, self-fulfillmentin eli omien toiveiden toteuttamisen.

Tarpeet voi jakaa ylemmän tason tarpeisiin ja alemman tason tarpeisiin. Alemman tason tarpeet tyydytetään ulkoisesti ja ylemmän tason tarpeet sisäisesti. Tämä blogimerkintä teoriasta ei ole absoluuttinen totuus, se on vain yksi mielikuva suunnistajan tarpeista eikä sitä välttämättä tarvitse verrata yhteneväisyyksistä huolimatta Maslow'n tarvehierarkiaan. Hierarkian mukainen tarpeiden tyydytys on rasti Moccamasterin matkalla paremmaksi suunnistajaihmiseksi.

Blogirintamalta ei mitään uutta.

Blogissa on viimeaikoina ollut aika hiljaista. Joka päivä treenaaminen ja tipaton tammikuu syövät ispiraatiota ja motivaatiota kirjoittaa, mutta toisaalta ne lisäävät perspiraatiota. Kädet hikoavat ja hikikarpalot näkyvät otsalla, mutta päätös on päätös - onneksi kohta koittaa helmikuu. Perspiraatiota on harjoitettu myös suksien ja lenkkitossujen päällä. Harjoittelu on suunnitellussa aikataulussa. Määrät ja tehot ovat olleet tähän asti vielä aika maltillista, mutta testitulokset ovat olleet parempia kuin koskaan ennen.Voima, nopeus ja ennen kaikkea kestävyys ovat hyvällä tasolla. Lepopäivät eivät enää kuulu vakio-ohjelmaan, mutta viikkoon on hyvä sisällyttää aina välillä kevyempi päivä. Mutta se harjoittelusta. Oikeasti harjoittelu on perseestä, tylsää puurtamista jota teen pelkästään siksi, koska suunnistus on niin hemmetin hienoa silloin kun on kunnossa. Tunne kun tietää tarkalleen mihin pitää mennä, ja pystyy vain juoksemaan ilman, että väsyy."ja hengästyminen on tosiasia" voisi joku MTV3:sen kiekkoasiantuntija tokaista.Mutta hapotus ei. Kevään kohokohtaan Tiomilaan on aikaa läski 4 kuukautta. Se on juuri sopivasti, olen kunnossa silloin, jos en ole niin sitten se on Klara Vappen.